torstai 14. helmikuuta 2013

Ihan ittelle vaan vaikka onkin ystävänpäivä

Suuri Käsityö -lehden (1/2013) kansikuvan innoittamana kaivoin Kädentaidot messuilta kolme vuotta sitten ostamani mustan kimaltavat Rose Mohair Lux -langat esiin ja ryhdyin hommiin. Ja hei, sain sen valmiiksi: villapaidan itselleni! Wuhuu! Plussana viisi kulutettua kerää! Wuuuhuu!

Poikaasta kiinnostaa puikot ja langat



Ohjeesta poiketen tein helman pyöröpuikoilla yhtenä kappaleena ja neuloin hihojen kohdilta etu- ja takakappaleen erikseen kaulukseen saakka. Kyllä tuli taas vauhdikkaasti valmista, kun oli paksu lanka ja paksut puikot. Hihat tein sukkapuikoilla pyörönä, myös ohjeesta poiketen. Inhoan saumojen ompelua, joten pyörönä neulominen on näppärä viimeistelyn vähennyskeino. Ohjeessa virkataan kiinteitä silmukoita helmaan, hihansuihin ja kaulukseen ja teinkin näin. Virkkasin jopa kaksi kerrosta helmaan, mutta silti se rullautui ylöspäin, vaikka olin höyryttänytkin ja kaiken lisäksi paita oli hitusen liian lyhyt. No, purin helman virkkauksen pois ja poimin silmukat pyörölle ja tein 10 cm joustinneuleen helmaan. Eipä rullaudu enää ja nyt on riittävän pitkäkin. Olen itseasiassa aika lailla tyytyväinen tuohon paitaan, vitsit sentään! Tässä kun päivän mittaan lähdemme Poikaasen kans kylille, niin puen paidan päälle ja pysähdyn vaikka kahvittelemaan. 

Ihanaista ystävänpäivää ihanaiset naiset (ja miehetkin)! 

8 kommenttia:

  1. Ihanaa Ystävänpäivää <3 Mun omakutoiset paidat ei koskaan ole tulleet valmiiksi. Jostain syystä innostus loppuu aina kesken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mukavaa ystävänpäivää myös sulle!
      Kyllä mullakin tihkaisi siinä vaihees kun olin jo saanu valmiiksi ja ajattelin, että vielä puran virkkaukset pois ja teen ton "resorin". Sitte vaan otin paidan uudestaan käsittelyyn ja huh, tehty! =)

      Poista
  2. Hyvää ystävänpäivää! Onnea uudelle villapaidalle!

    VastaaPoista
  3. Näkisin tuollaisen paidan mielellään myös omassa kaapissani. Pillifarkut jalkaan ja iso/väljä neule päälle hulmuamaan. Pitänee itsekin kokeilla paita projektia. Tällä hetkellä kolmiohuivi tekeillä ja voi, herttinen sentään, kun sen tikuttaminen on hidasta. Mukavaa viikonlopun jatkoa! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tiukkojen housujen kans tää paita on tosi hyvä. Nytkin se on päällä ja oli muuten myös lämmin kun oltiin talviriehassa. Suosittelen! :)

      Poista
  4. Kiitti vinkistä, mulla on kevään väreissä sama paita tulollaan, niin tiedän sitten tehdä tuota joustinneuletta tuonne helmaan ettei rullaannu =)
    t.Elina L, joka muisti sun blogin ja googlettamalla löysin tiensä tänne. Hyvä kuva tuossa Ilkan jutussa muuten =)

    VastaaPoista